Lillhemtin Omakotiyhdistys ry. – Lillhemts egnahemsförening rf. on perustettu 22.5.1968.

Lillhemttiin oli syntynyt jo ennen toista maailmansotaa omakoti- ja kesämökkiasutusta. Kunnallisarkkitehti Leena Punsarin laatima rakennuskaava koski kuitenkin vain Lillhemtin talon maita, joten suuri osa kylästä jäi kaavan ulkopuolelle. Kaavoitusosaston päällikkö Nils-Erik Fager oli 1960-luvulla jyrkästi sitä mieltä, että kylämme asutus oli hävitettävä kokonaan ja alueesta tehtävä osa keskuspuistoa.

Rakennuskaava kumottiin ja voimaan astui rakennuskielto. Silloin kolme kyläläistä: Mikael Romberg, Väinö Sievänen ja Henry Blomqvist päättivät perustaa omakotiyhdistyksen etujen valvojaksi ja kylän kehittämiseksi. Aloitteentekijä oli Mikael Romberg, joka myös valittiin yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi.

Nykyisin yhdistykseen kuuluu valtaosa kylän kotitalouksista. Yhdistys on vuosien varrella useaan kertaan puolustanut kylän olemassaoloa. Henttaalle on ollut suunnitteilla mm. kivenlouhinta-alue, kaatopaikka, voimalinja Niittykummun muuntaja-asemalta Suomenojan voimalaitokselle sekä kylän halkova läpiajoväylä.

Henttaan historiaa ja tarinoita löytyy Lillhemtin sanomista.